Kiltteys on seurannut jalanjäljissä kuin varjo. Joskus toivoi, että olisi kuin Peter Pan ja hukkaisi varjon. Pysyvästi. Jäisi Mikä-Mikä-Maahan ja osaisi olla kuin Helinä Keiju, Peter tai kuin itse Kapteeni Koukku.
Kiltin ihmisen elämässä kasvetaan aikuiseksi ja otetaan vastuun helmasta kiinni. Unohdetaan hulluttelu ja leikkiminen. Jälkikasvun kanssa puuhaillaan järkeviä. Tosiasiassa ilman perimässä opittua ”vie mennessäsi, tuo tullessasi” -puuhailua, moni arkinen välttämätön askare olisi jäänyt hoitamatta kokonaan.
Työelämässä liian kiltti tulee paikalle ajoissa. Koettaa valmistautua asiaan jos toiseenkin, oli aikaa tai ei, ja unohtaa pahimmassa tapauksessa työelämäpokerin pelaamisen säännöt. Kaikki eivät neuvottelupöydän ympärillä suinkaan pelaa varman päälle, pelaavat vain antaumuksella päivän peliä. Usein selviytyvät mokomasta vieläpä varsin mukavasti.
Radio-opintojen alkuviikoilla kuulunut tokaisu, joka pysäytti liikkeen ja ajatuksen kerta toisensa jälkeen oli se, että näissä hommissa eivät kiltit pärjää. Kuinkas melkein puolivuosisataa tämän naisen toimintalogissa ollut vikakoodi puretaan? Suotavaa vielä olisi, että purkuprosessi alkaisi välittömästi.
Lukkotila käskyjen automaattitoteutuksesta vääntyy ruosteisesti kitisten auki asentoon ja aivot alkavat jomottaen työstää kriittistä jokaisella aistilla tapahtuvaa tarkastelua annetulle komentojonolle. Siinä missä kanssaopiskelijat ovat rahimenetelmällä heilauttaneet jo kymmenkunta hullunkurista ideaa meneillään olevasta aihepiiristä ilmoille, alkaa liian kiltin aivosoluissa vasta tapahtua oivaltavia ensiaskeleita. Ihan kuin luovuus ja heittäytyminen olisi pudotettu kiltteydellä täytettyyn tahmahillopurnukkaan vuosituhanneksi ja nyt purkin kansi työntyisi homeen pakottamana hieman raolleen.
hocmomentum 