Paluu vanhoihin muistoihin tuo silloin tällöin eteen viisauksia. Asioita tai oikeammin ajatuksen pehmeitä hipaisuja tavasta, jolla on halunnut viedä elämäänsä eteenpäin. Surullista on havaita, kuinka vähän ajatushaikuista on todellisuudessa muuttunut toiminnaksi.
Viimeisimpänä ajatuksena silmien eteen nousi jonkun viisaan lausahdus, että on deletoinut sanavarastostaan kokonaan sanan ”yritän” ja korvannut mokoman kokonaan sanalla ”teen”. Yksinkertaisuudessaan nerokas ajatuskulman muutos. Poistetaan epäonnistumisen mahdollisuus jo kättelyssä. Marssitaan eteenpäin vahvasti itseensä uskoen joka ikinen päivä. Helpommin näyttää olleen todettu kuin toteutettu.
Tekemisen ja asenteen tärkeys korostuu melkoisesti, kun hyppää uuden äärelle elämän kypsemmässä keskivaiheessa. Ei riitä, että yrittää tai että edes yrittää parhaansa. Pitää tehdä parasta! Parasta, mihin siinä ja juuri sillä hetkellä pystyy. Tahto tehdä nousee asenteesta.
Asenne itseä ja omia tekemisiä kohtaan kimpoutuu kanssakulkijoiden silmistä ja suhtautumisesta jojon lailla takaisin. Peilikuvana näkyy oman tekemisen varmuus tahi epävarmuus. Ota paikkasi, tee omat rastisi ja opi! Ole paikalla, keskity ja kuuntele. Tee, älä kuluta muiden aikaa kyselemällä asioita, jotka juuri juurta jaksain selitettiin. Harjoittele, harjoittele, harjoittele.
Jos olet siellä missä sinun kuuluukin olla, halu tekemiseen tulee itsestään.
hocmomentum 