Taannoin tuli istuttua autossa useamman sadan kilometrin matka. Olo oli melkoisen rento huolimatta siitä, että päivälle oli tulossa pituutta ja erilaisia vaiheita paljon.
Mieli harhaili keskeneräisissä ja päättymättömissä aiheissa ajokilometrien taittuessa. Välillä ajatuksia siivitti aiheesta ja melkoisesti aiheen vierestä rupattelu miehen kanssa. Pohdittua tuli elämälle asetettua suuntaa ja syksyn uusia vaiheita. Yhtä mieltä olimme siitä, että muutos on tehnyt kaikille hyvää, vaikkakin oma opiskelu perheestä erillään on väistämättä tuonutkin arkeen ja viikonloppuihin lisähaasteita.
Kutoessani sukkaa siinä pelkääjän paikalla istuessani, havaitsin kutomistahtini olleen poikkeuksellisen verkkaista ja viipyilevää. Ihme, etteivät langat harhailleet samassa tahdissa ajatusten kevyen laukan kanssa. Ääneen totesin, että olenpa saanut niukasti aikaiseksi. On tullut neulottua tässä ihan rauhassa.
Rauhaisa tunnelma on loistanut poissaolollaan omassa tekemisessäni jo pitkään. Moniajoa multitaskaten ja samalla vasemmalla kädellä uutta asiaa vatkaten on tullut toteutettua vuosi toisensa jälkeen. Koko elimistö on käynyt ylikierroksilla ja vasta unettomuuden hiivittyä varkain arkeen tuli pakollinen pysähdys.
Kuinka kummallista on tehdä asioita ihan rauhassa. Nautinnollisen viipyilevästi nauttia villalangan pehmeydestä sormien lomassa. Ihmetellä lankojen mehevää värivirtaa. Kuulla keskustelujen sanavirtamassasta todellisia sanoja ja antaa merkitysten upota tajuntaan.
Hektisyydellä on tullut piinattua itseä turhan monta vuotta. Tahti ei ole ollut itselle sopiva, eikä mokomaa ole pystynyt näkemään saati ymmärtämään sinkoillessaan ympäri omaa universumiansa.
Ihmisenkokoisia asioita ihan rauhassa. Mehevät värit sekä houkuttelevat tuoksut, voimakkaina ja vahvoina myllertävät tunteet, possunpunainen unisen opiskelijan yörytmi, hitaat hetket ja rauhallisena soljuva hengityksen tahti. Siitä on tämä syksy tehty.
hocmomentum 