Sitä voisi kuvailla benjihypyksi rispaantuneella köydellä tai soutamiseksi ilman airoja. Tunnetta, joka ajoittain raskain ottein ravistaa sisuksia. ”Entä jos”-lause maistuu happamalta epävarmuudella kostutetuilla huulilla. Huolella määritelty minuus on hetkessä tallautunut murusiksi.
Haparoiva mieli löytää itsestä otollisen kasvualustan. Sekava epävarmuuden tunne muhii ja möyhöttyy kipuilevassa sielussa. Ruokkii itse itseään. Tunne kumpuaa ulos valtavina tyrskyinä, ja varmasti väärään aikaan.
Taivaita tavoitteleva itsevarmuus rapisee elämän mutkissa jossitteluksi. Analyyttisenä ihmisenä näkee yhä uusia vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään. Negatiiviset, syyllisyydellä mustutetut ajatukset ropsahtavat kitkeränä mausteena valintojen soppaan. Mitkä ovat oikeita ja mitkä vääriä valintoja? Millä mittarilla mitattuna juuri kulkemani polku on parempi toista? Tulisiko kuitenkin taloudellinen varmuus asettaa edelle kaikkea. Unohtaa kapinalliset ajatukset ja tyytyä. Oppii kai sitä hyväksymään tolansa.
On pelottavaa tarttua, ehkä jopa ensi kertaa elämässään, hetkeen kaksin käsin, ja tahtoa. Tahtoa tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Järjen pieni ääni kertoo turvallisten valintojen faktat. Muistuttaa siitä, että uusi on autuasta vain hetken. Kilttinä empii, luopuu ja turhautuu vuosi toisensa jälkeen. Kunnes tulee päivä, jolloin tarttuu soirottuneeseen köyteen. Toivoo sen kestävän edes rajuna rykäisevän taloudellisen ilmalennon ajan.
Ihmetellen seuraan nuorempia opiskelijoita, jotka suunnistavat nuoruuden ehdottomuudella päätöksestä toiseen. Ensimmäisen vaihtoehdon ajauduttua umpikujaan, suunnataan pää pystyssä ja rinta rottingilla päin uusia tuulia. Elämä näyttäytyy suurena ja kauniina. Omien voimien ehtymiselle ei uhrata ajatustakaan. Vieläköhän itse löytäisi saman ehdottomuuden ja tahtomisen? Suorittamisen ja yrittelyn sijaan päättää ja tekee. Luottaa siihen, että tarvittavat voimavarastot ovat olemassa. Pysyy ensimmäisen köysihypyn jälkeen kurssissa ja jatkaa eteenpäin.
hocmomentum 