Mitä opin radiofestivaaleista 2016?

Radiofestivaalien juontajakilpailu pidettiin eilen 20.4.2016 Tampereella. Olin yksi kuudesta juontajafinaaliin päässeistä kilpailijoista. Hassua kyllä, kaikki finalistit olivat Voionmaan koulutuskeskuksesta. Kilpailuasetelmaa oli vaikea luoda oman, rakkaaksikin käyneen, porukan kesken. Tsemppasimme toisiamme jännityksen hetkellä. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli vahva ja kannatteleva.

Pohdimme yhdessä kanssaopiskelijoiden, ja yhden päivän ajan kanssakilpailijoiden kanssa, että mikä mahtaa olla syynä Voionmaan koulutuskeskuksen vahvaan edustukseen? Eikö muualta tule demoja kisaan? Ja jos ei, niin miksi? Onko markkinointi alan oppilaitoksille puutteellista? Kuka kisasta tietää? Ottavatko media-alan opettajat Voionmaan ulkopuolella kisan osaksi vuoden oppilastöitä?

Opiskelijoiden ohjaus puolinapakalla otteella kokeilemaan siipiään  ja saamaan palautetta alan tekijöiltä,  on hieno mahdollisuus kehittyä. Voihan olla, että oman opettajan huomautukset puhemaneereista tai tekniikan hiomisesta ovat kaikuneet lähes kuuroille korville tekemisen ja uuden oppimisen huumassa. Kun saman palautteen toistaa pari muutakin mediagurua, saattaa otsalohkossa kolahtaa kivuliaammin, ja kehittymiseen johtava ajatustyö alkaa.

Itse kisan formaatti oli osallistujaystävällinen.  Radio Moreenissa kisajärjestelyt hoidettiin ammattimaisen tehokkaasti juontajakilpailijoiden ajolistoja myöten. Hellän napakassa ohjauksessa jokainen hoiti juontovuoronsa ajallaan. Jälkeenpäin havaittiin, että jokainen näytti juontaneen aika omantyylisensä kisavartin. Itse emme oikeastaan tuttuudenkaan vuoksi osanneet sanoa, että kuka veisi voiton. Tuuletus siitä, että Voionmaalle tulee joka tapauksessa mainetta ja kunniaa, oli ylimpänä.

Itse juontojen jälkeen siirryttiin monitoimitalolle kuulemaan tulokset ja palautteet. Silloin jännitin paljon. Kuuntelin iloisena sitä, että sain rohkeasta äänenkäytöstäni hyvää palautetta. Ääneni on ollut koko kuluneen vuoden työn alla. Viime syksynä tämä nainen raakkui variksena puheopettajan miettiessä, että mikä ihme siinä on, kun välillä ääni soi ja useimmiten ei.  Samoin tuomaristo piti iloisesta naurustani sekä haastatteluun tekemistäni kysymyksistä. Kysymyksiin liittyvää kommenttia arvostan paljon. Se kertoo, että toimittajuus itsessä on kehittynyt eteenpäin.

Rakentavassa palautteessa mainittiin, että itse puheosuus oli radioon turhan runollista ja koukeroista. Kotijoukot sanoivat tämän selkokielellä: ” Sua pitää oikeesti kuunnella, että ymmärtää kaikki juttusi  yksityiskohdat ja vivahteet.”  Minua taidettiin tituleerata palautteessa satutädiksikin. Hmm… Satua juonnetut asiat eivät olleet, ei varsinkaan motivaatiojuttuni. Täti kyllä olen, jo pelkästään ikänikin puolesta. Tapani kirjoittaa, ja näköjään puhuakin, näyttää olevan varsin värikästä  juontajaksi. Tosin eräs opiskelijakaveri totesi juonnosta jälkikäteen, että ainahan sinä puhut noin. Tuota asiaa täytyy hieman pureskella, ja katsoa rauhassa mihin kuvailevan kielenkäytön kanssa jatkossa edetään. Voihan olla, että entisessä elämässäni tarvittu kapulakielisyys palautuu arkipuheeseen, kun muutan Voionmaan Tylypahkasta ensi viikolla ihmisten ilmoille.

Huolimatta jännityksestä, mahanpuruista ja  otsalohkoa rypistäneestä lisätyöstä pääsykoetehtävien keskellä painiessa, Radiofestivaali 2016 oli kannattava ja hieno kokemus. Porukan yhteishenki, hauska yhdessä tekeminen ja festivaaleista saadut uudet tuttavuudet ovat jälleen ainutkertaisuudessaan arvokaita kokemuksia elämän helminauhassa.

Kiitos, että sain olla mukana!