Nuori kapinallinen keski-ikäinen

001Photo@Katri Ojanen_kapinallinen1Katja Kallio tokaisee kolumnissaan ”Lapsia ja aikuisia”, Image 6-7/2016, että ihmisten tulisi olla elämänsä aikana nuori, keski-ikäinen ja vanha, ja mielellään tässä järjestyksessä.

Tuleva syksy jännittää niin kuin ekaluokkalaista kuuluukin. Vuosien työelämän jälkeen astun loppukuusta medianomi-opiskelijan saappaisiin. Metropoliassa alkaa ensimmäinen neljästä tulevasta opiskeluvuodesta. Selkeä periodi, jolla on alku, loppu ja tavoite. Nähtäväksi jää,  mikä on  suhtautuminen mummokiintiön edustajaan ammattikorkeakouluopinnoissa. Päiväopinnoissa opiskelijamassa on kuitenkin pääasiassa nuorempaa kaartia.

Mietin hiljakseni, että jäikö joku elämänvaiheista elämättä ajallaan vai onko kyse enemmänkin siitä, että olen vasta aikuisiällä oikeasti miettinyt tarkemmin askeleideni suuntaa. Miettinyt ja maistellut tarkemmin niitä asioita, joissa mielenkiinto pysyy yllä luonnostaan. Havainto, että samanlaiset asiat, jotka nuorena kiinnostivat paljon, kiinnostavat edelleen. Elämä on tullut vieneeksi hieman varkain kauemmas toisenlaisten aiheiden äärelle. Uteliasta on helppo kuljettaa, jos oma tahto on vielä usvassa.

Opinto-ohjaaja totesi lähes samat sanat ammatinvalintatilanteessa ysiluokan taannoin käyneelle tyttärelle kuin itselle reilut kolmekymmentä vuotta sitten: ”Mitä me nyt sitten sinun kanssa tehdään? Vaikuttaa siltä, että voisit tehdä kaikkea mahdollista elämässäsi.” Olin mennyt opon huoneeseen suurin toivein ja ajatuksin. Toivoin  tuolloin, että olisimme käyneet läpi yhdessä niitä ammattivaihtoehtoja, mitkä olin itsekseni pohdiskellut. Vartin käynnistä jäi vielä epävarmempi olo.

Olisipa joku sanonut, että seuraa intohimoasi ja mieti kuinka saat siitä elantoa. Mieti, mikä jaksaa kantaa niinäkin aamuina, kun takana on valvottuja öitä ja sylissä kasa lajittelematonta huolikuonaa.

Kiltteys, tunnollisuus ja järkevyys ovat näyttäneet ohjanneen tähän saakka askeleitani tässä elämässä.  Mielessä myllertäneet kapinanpoikaset ovat jäähtyneet tehokkaasti tunnollisuuden puuskissa. Tuntuu, että olen ollut parikymppisenä nykyistä itseäni vanhempi.  Liian kiltti ja sitä myötä suunnattoman epäreilu itselle ja ympäröivälle lähipiirille.

Elämää helpottaa suuresti, kun opettelee olemaan asioista jotakin mieltä. ”Ihan sama, miten vaan” -lausahduksella ei mikään edisty. Pahimmillaan päätyy tekemään juurikin sitä, mitä ei oikeasti halunnutkaan. Kun ottaa niskalenkin epämääräisyydestä ja päättää tietoisesti tekemisen suunnan, muuttuu  elo ja olo kummasti topakammaksi ja mukavammaksi. Niin keski-ikäistä.

Keski-ikäisyydestä kielinee myös ajatus, että koko alkuelämän haahuilu on ollut osa tarpeellista kasvumatkaa. Ihan omaa tarinaa kaikkine ajopuineen. Keski-ikäistä lienee myös hetkittäinen paluu teinivuosiin kesäfestareilla ja paikallispubin karaokebaarissa. Pienimuotoinen kapina ja kontrollin unohtaminen aamumorkkiksineen.

Valitettavasti ajan ja elon määrämitasta muistuttaa  hissukseen rapistuva kroppa. Ei auta vaikka kuinka liikuttaa lihaista ahteriaan kuntosalilla ahkerasti kyykäten ja huudattaa autoradiosta heavyä täysillä koko kotimatkan. Kremppaa tuntuu ilmestyvän pyytämättä ja yllättäen. Nuoremmat ovat notkeampia ja vahvempia, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Vanhuuden normi-ikäraja tuntuu gallupeissa karkaavan vuosi vuodelta kauemmaksi. Tällä hetkellä vanhuusikä katsotaan alkavaksi 72 ikävuodesta, vuonna 2013 vanhuus alkoi  66 vuodesta. Parhaassa tapauksessa vanhuuden rajapyykki hipoo kahdeksaakymmentä muutaman vuoden päästä. Aikaa olla nuori kapinallinen keski-ikäinen on siis vielä melko rutkasti jäljellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: