Istun kesämökissä Keiteleen rannalla, ympärillä on niin hiljaista, että se melkein häiritsee. Omaan puheeseen ja sanavalintoihin on solahtanut keskisuomalainen nuotti kuin varkain. Mietin kulunutta kahta kuukautta. Opiskelijaksi heittäytyminen on sujunut yllättävän helposti, jos ei oteta lukuun puuttuvaa kielitaitoa.
Lähes päivittäin löydän itseni tilanteesta, jossa en ole ollenkaan varma, mitä tulee tehdä tai miten reagoida. Katson puhujaa hajamielinen hymy huulilla aivojen etsiessä sanojen ja kehonkielen merkityksiä. Ymmärtämättä. Tunnustettava on, että joskus google auttaa. Joskus taas johtaa hämmentynyttä vielä enemmän harhaan. ”Wannabe homeboy” on enemmän ”wannabe”, ja pihalla, kuin koskaan.
Kaikki kai puhumme suomea. Tavallamme. Jännittävän paljon eroja syntyy jo pelkästään sukupolvien välillä, puhumattakaan ammattitermistöstä. Jokaisen aikakauden ja ammatin kieli ja ajattelutapa on erilaista. Sanonnassa ”oman aikakautensa lapsi” on paljon totta. Arjessakin.
YouTube-aikakauden kasvatit osaavat streemata oikealla formaatilla, miettivät siinä sivussa jo asiaa tehdessään kuvakokoja, pohtivat miten joku juttu voitaisiin toteuttaa valoilla, leikaten tai jonkin sopivan musan kautta ja sopiiko aihe ylipäänsä genreen.
Aloittelijana kuljen vielä tarina ja aihe etukenossa. Vasta sitten mietin asioiden toteutustapaa. Aivot näyttävät jumittuneen aiemman elämän suoritusvaihteelle – on vaikea heittäytyä leikittelemään mahdollisuuksilla ja luomaan ihan omaa todellisuutta, kun energiasta menee vielä iso osa termistön ymmärtämiseen.
Sen verran oma klaani on mammaa sivistänyt, että somen perusvälineet ovat sentään tuttuja. WhatsApp-viestiketjujen viestimäärä on muutaman tunnin some-poissaolon tajunnanräjäyttävällä tasolla. Viestejä on satoja, monessa eri ketjussa.
Espoolaisilla, stadilaisilla, opiskelijoilla, tallitädeillä, mammoilla, mummoilla ja perheillä on jokaisessa keskustelussa eri slangi. Samankaltaisilla sanoilla näyttää olevan eri keskusteluissa hieman eri merkitys. ”Tuunko Steissille vai Epikseen?”, kyselee tytär illan aikatauluja. Tarvitaan muutama tarkentava kysymys ennen kuin löydämme toisemme samasta kaupungista ja oikealta asemalta. Turhilta ajoilta pelastivat lisäkysymykset, ne tyhmät kysymykset, jotka äiteenä voi huoletta esittää.
Jatkokysymysten esittäminen on yllättävän nolostuttavaa, varsinkin jos ympärillä olevat henkilöt näyttävät ymmärtävän vaikeuksitta asian. Omaa tyhmyyttä tai sitä, kuinka ulkona on keskustelusta, ei hevin haluaisi toisille paljastaa. Tosin, paljastuuhan se viimeistään silloin, kun huomaa tekevänsä jotain aivan muuta kuin oli sovittu. ”Facepalm” ympärillä on käsin kosketeltavaa.
.
hocmomentum 