Kategoria: elämä

Blogihaaste

hocmomentum-blogi on varsin tuore ja yllätyin iloisesti, kun Thaimaanrannanmaalarit lähestyi blogihaasteella. Tottakai tähän oli tartuttava. Haasteena on löytää uusia blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Jos tässä kävi niin, että haaste lähti isompilevikkiselle blogille, pahoittelen. Toki hekin voivat myös osallistua mukaan ja tuupata pienempiä eteenpäin. Etsintä oli mielenkiintoista, palkitsevaa ja aikaa vievää. Lukulistalle jäi uusia…

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Osoite toinen tähti oikealta ja suoraan aamuun. Liki samalta tuntui tavatessa osoitetta saapuneesta kutsukirjeestä, kun oli matkalla Hämeen takahaarukassa sijaitsevan Voionmaan opiston pääsykoehaastatteluun. Jos kaikki menisi hienosti,  seuraava kymmenen kuukautta ja neljä vuodenaikaa kuluisi Mikä-Mikä-Maan tyyliin Ylisillä. Paikassa, jossa unohdus on äärimmäisen helppoa. Siellä ei tarvitse pitkään asua, kun on jo unohtanut kokonaan  kaiken mitä menneisyydessä oli. Eikä mistään…

Ikä on vain numero ja kuolema kirjaimia

Tuplasti normioletusta vanhempana opiskelemaan heittäytyminen vaatii aivolohkoissa muutakin asemointityötä kuin vain paikka-asetusten muuttamisen. Koko ajatusvirta ja pahimmillaan aivojen kovalevy on ohjelmoitava työelämän puristuksen jälkeen uuteen asentoon. Varsinkin, jos uusi aluevaltaus on täysin eri alaa ja maailmaa, kuin mikään mitä on koskaan tehnyt. Toki vanhoilla koirilla voinee lukea vahvuudeksi kello-orientaation ja työelämässä valmiiksi hiotun täsmällisyyden tavoittelun.…