Avainsana: asunto

Juuret irrallaan- kuka ja mistä olen?

Matkasin kohti Jyväskylää päästäkseni keskustelemaan tulevan kevään harjoittelupaikasta Radio Keski-Suomessa. Matkan varrella pysähdyin Jari -Pekassa. Yhtäkkiä, kesken auton tankkaamisen, tajuntaan iski keskisuomalaisuus. Ympärillä touhuavien ihmisten puheen nuotti, eleet ja tapa liikkua ovat puhdasta keskisuomalaisuutta aidoimmillaan. Keskisuomalaisuus mielletään lähes murteettomaksi, liki hajuttomaksi ja mauttomaksi asiaksi. Silti, siinä tankatessani, tunnistin erilaisuuden eteläsuomalaiseen nuottiin. Kotoisan tuttuuden tunteen valuessa salakavalasti jäseniini huomasin kassalla…

Kuumehorkkaisena ja yksin

Syksyn tautivyöry on saanut taas kiinni. Katselin jokapäiväistä muistojen historiaa naamakirjasta ja tajusin, että virukset ovat aikatauluttaneet hyökkäyksensä jo kuuden vuoden ajalta marraskuun puoliväliin. Melkoisen täsmällistä ja ärsyttävää. Pitääköhän ensi vuodeksi kirjata kalenteriin jo valmiiksi, ettei varaa tähän vuodenaikaan mitään tärkeää  tehtävää. Vetäytyy talviunille poteroon ja odottaa. Sairastuu sitä kuitenkin. Viimeviikkoinen paluumatka opistolle tuntui raskaalta. Istuin autossa koko matkan…

Omakotikolosta kimppakämppään

Saatuani opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, täytyi arkipäivien asuminen miettiä täysin uudelta vinkkeliltä. Arjen raharealiteetit ohjasivat varsin tiukalla otteella tulevan opiskelijan asumismuodon valintaa. Vuosien keskituloisesta omakotiasumisesta matka kävi suvereenisti hämmästellen opiston asuntolaan. Opiston yksiössä naisenergia pursuaa oikein kolmella sydämellä. Niin, täällä jaetaan konkreettisesti koko elämä. Sopeudu tai kiristele hampaitasi. Perheellisenä on työn myötä tullut juurruttua Etelä-Suomeen. Perhekoon kasvettua virallisten kriteerien…