Siellä koti missä reppu -ajatus on ollut kantavana takaraivossa läpi elämän. Kaipa sitä on loppujen lopuksi luonteeltaan hieman nomadi ja kaihoaa matkaan keväisten muuttolintujen tavoin joka vuosi. Klaanin lisääntyminen vuosien varrella on stabiloinut elämää eteläsuomalaiseen omakotitaloon. Reppu on näytellyt lähinnä kauppakassin virkaa virttyessään ja vanuessaan viikoittaisen maitolastin hakureissuilla. Tukikohtaa on kodiksi varustettu suurella hartaudella ja reput ovat vaihtuneet matkalaukuiksi.
Seuraavat kymmenen kuukautta elämä tulee olemaan enemmän tai vähemmän matkalaukussa. Erinäinen määrä nyssäköitä, joissa sisältönä kaikki se mitä nykynomadinainen voi normiviikolla tarvita matkaavat volkkarin kontissa etelän ja hämeen väliä tasaista viikkosykliä ja melko tasaisella nopeudella. Tulee käytännössä testattua hieman pidemmällä aikajänteellä se, kuinka autuasta on pestä ja pakata viikoittain laukut yhä uudelleen. Havaita kerta toisensa jälkeen, että lempiverkkarit ovat väärässä osoitteessa eikä oikeaa kelinmukaista vaatekertaa ole mukana.
Haastavalta tuntuu optimoida itsensä varaamaan pesutuvan käyttäjävuoroja asuntolasta. Helpompaa on olevinaan pyykkisäkkien roudaus kotikonnuille ja viikonlopun pyykkihumppa.. Vaatteiden kuivumisen optimointi on oma lukunsa. Pesujärjestykseen näyttää tulevan nopeasti kokemuksen tiukka pyykkimuijan ote.
Vuosien stabiilin omakotikoloelämän jälkeen joutuu itselle irvistäen toteamaan, että unelma naisesta pikkuruinen nomadireppu söpösti selässä hoitamassa viikon opintoja, ei täysin vastaa todellisuutta. Tämän elämänvaiheen lähimenneisyydessä kokeneet vanhemmat klaanilapset naurahtivat melko makeasti nähdessään ”välttämättömät” neljä kassillista kamppeita viikon reissulle. Nielaisivat puoliväkisin kysymyksen tarvittavasta kantajasta nähdessään hiukan harmistuneen oloisen ilmeen kasvoilla. Miten niin vaatimustaso kasvaa elämän varrella?
hocmomentum 