Matkasin kohti Jyväskylää päästäkseni keskustelemaan tulevan kevään harjoittelupaikasta Radio Keski-Suomessa. Matkan varrella pysähdyin Jari -Pekassa. Yhtäkkiä, kesken auton tankkaamisen, tajuntaan iski keskisuomalaisuus. Ympärillä touhuavien ihmisten puheen nuotti, eleet ja tapa liikkua ovat puhdasta keskisuomalaisuutta aidoimmillaan.
Keskisuomalaisuus mielletään lähes murteettomaksi, liki hajuttomaksi ja mauttomaksi asiaksi. Silti, siinä tankatessani, tunnistin erilaisuuden eteläsuomalaiseen nuottiin. Kotoisan tuttuuden tunteen valuessa salakavalasti jäseniini huomasin kassalla maksaessani imeneeni puheeseeni vanhoja ja jo unohtuneita ilmaisuja.
Jyväskylään saapuessani soitin parkkihalleihin liittyvää lähitukea paikallisoppailta. Saadut ohjeet herättivät hämmennyksen mielessäni. Ajan saatossa kaupunki onkin elänyt omaa elämäänsä. Kadut muuttuneet kävelykaduiksi, vanhat liikkeet vaihtaneet paikkaa tai lopettaneet kokonaan ja parkkihallit ovat uusissa paikoissa. Jyväskylän Lyseokin nököttää tyhjänä paikallaan. Orastava uudelleen löytymässä oleva keskisuomalaisuuteni sai saman tien rypyn nahkaansa.
Haastattelussa kyseltiin, että paljonko tunnen Keski-Suomea. Kerroin auliisti juureni Viitasaarella, Laukaassa ja lukiovuoteni Jyväskylässä. Silti kysymys siitä montako vuotta olen asunut etelässä, tuntui töksähtävän keskisuomalaisuudesta raukeassa mielessä. S-kirjaimen pehmeys paljasti vierailla konnuilla vietetyt vuodet.
Palasin mielessäni ajatukseen: ”Siellä koti missä reppu”. Tarvitseeko itseä määrittää sen mukaan missä on sattunut syntymään? Saati missä on asunut nuoruusvuodet? Mainitut ovat joka tapauksessa asioita, joihin pieni lapsi ei voi itse vaikuttaa.
Mistä syntyy irrallisuuden tuntemus vieraalla uudella kotipaikkakunnalla? Entä outouden olotila vanhalla mannulla tallustellessa? Liittyykö kotoisa olotila ja oma keskisuomalaisuus tuttuihin jo lapsuudessa imettyihin tunnelmiin ja asioihin?
Pengon sisintäni isolla rukkasella. Tämä vuosi opistolla, pienen pienessä soluasunnossa eläessä, tuntuu kotoisalta. Hämäläisyyttä en kuitenkaan voi sanoa kantavani. En, vaikka tämä on jo toinen kerta elämäni varrella, kun opiskelen Hämeessä.
On ollut iso työ laskea juuria etelään. Oma kasvu kirkkonummelaisuuteen on edelleen kesken. Klaanin uusi polvi sen sijaan on juurrutettu siihen vahvasti. Tunnustan mielelläni olevani juuriltani keskisuomalainen. Kotoutuisiko, saati juurtuisiko, sitä kuitenkaan sinnekään enää?
hocmomentum 