Epäröinti laskeutunut painavana mieleen

Mikrofoni

Jotkut kutsuvat tilaa ”valkoisen paperin” -syndroomaksi. Osuvampi sanonta radiotoimittajaopiskelijan kohdalla lienee ”mykän mikin” -tauti. Epäröinti oppimiskyvystä ja riittävästä luovuudesta on laskeutunut painavana mielen perukoille.

Alun huuma on vaihtunut arjen taaperrukseen. Tekemisestä pitäisi löytyä päivä päivältä enemmän osaamista. Vaan kun ei löydy. Ajatus takkuaa ja puheenaiheet piilottelevat aivokuorikon takalaitamilla suostumatta pukeutumaan sanoiksi.

Ensimmäistä kertaa ajomatka opistolle on pitkä. Mielessä myllertävät arkiset vaatimukset toisaalla, toisessa elämässä. Radiopuheen sujuva tuottaminen tulevan viikon tekemisissä tuntuu mahdottomalta. Olisi helpompi paeta tuntematonta tuttuun tekemiseen. Palata mukavuusalueelle, rutiineihin.

Tuntuu vapauttavalta, kun huomaa kanssaopiskelijoiden painivan samojen haasteiden äärellä. Kaipaavan tekemiseen rutiineja, osaamista ja lisäoppia. Huomaan, etten osaakaan pyytää apua niin usein kuin sitä tarvitsisin. Yritän, erehdyn ja toivon vaivaantuneena, että epäonnistumiset unohdetaan vähin äänin.

Tosin täällä opetustapa on vanha ja ärsyttävyydessään tuttu  ”kantapää”-metodi.   Jokainen virhe on oppimisen mahdollisuus. Koetan ulkoisesti nöyränä ottaa vastaan annetun palautteen ja hammasta purren kirjoitan uutissähkettä yhä uudestaan. Jokaisella oikolukukerralla löytyy aina uusia tapoja sanoa asia, toinen mahdollinen kärkiajatus. Jokaisella kanssaopiskelijalla on samasta aiheesta ja samoista materiaalista omansalainen teksti. Onko tässäkään asiassa yhtä oikeaa totuutta loppujen lopuksi?

Ikä ja jonkinlainen työhistoria ovat kummasti lisänneet istumalihasten kestävyyttä hankalienkin asioiden äärellä. Tämä viikko mennään luovuuden sijaan juuri mainituilla lihaksilla, tukevasti. Lopputulos ei välttämättä ole täydellinen. Josko olisi kuitenkin riittävä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: